Eurooppalaiset unet hätkähdytti

Romaanissa ihmiset ja asiat voivat kohdata oikeissa tai väärissä paikoissa. Ajallakaan ei ole väliä. Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet (WSOY 2016, 179 s.) sitoo hienosti yhteen eri aikakauden ihmisiä ja tapahtumia Euroopassa. Osa asioista on historiallisesti totta, osa henkilöistäkin oikeita. Samalla kertaa on läsnä mennyt ja tuleva.

Kirjan viehättävyys on siinä että näennäisesti irrallisilla tapahtumilla ja niissä mukana olevilla henkilöillä on paljon enemmän yhteistä kuin äkkipäätä voisi olettaa. Mutta samaahan on oikeassakin elämässä. Emma Puikkonen kirjoittaa ilmavasti ja ilmeikkäästi. Eurooppalaisissa unissa Etiopiasta paennut nuori nainen, Tsekistä loikannut rekkakuski, ruotsalainen hippi, Itä-Berliinissä kasvanut nainen, heidän perheensä jäsenet kohtaavat ja eroavat. Eurooppa on läsnä eikä kuitenkaan ole.

Huikeinta luettavaa on kirjan loppu, jossa eletään vuotta 2027. Albaniasta lähtöisin oleva Edi ja etiopialaisen äidin tytär Immi kohtaavat samalla työpaikalla. Heidän tehtävänään on kirjoittaa ja muokata uutisia ja artikkeleita sekä printtimediaan että sosiaaliseen mediaan siitä mitä maailmassa muka tapahtuu. Kaikki on muokattu niin uskottavaksi että lukija ja näkijä uskoo että näin se on. Totuutta ei tiedä kukaan.

”- Eli me emme voi käsikirjoittajinakaan tietää, mikä on totta? … jokin uutinen saattoi olla lavastettu jo alun perin tai monisyisestä tarinasta oli unohtunut kaksi kolmasosaa… Immi kuului valittuihin, niihin joilla oli valta ja mahdollisuus muokata todellisuutta.”

Puikkosen Eurooppalaiset unet on ravisteleva ja uusia ajatusrakennelmia liikkeelle paneva romaani. Ehdottomasti ansaitsi paikkansa Finlandia-ehdokkaiden joukossa.

Älykkäät miehet Engel ja Viikilä

Runoilijana tunnettu Jukka Viikilä teki ensin radiokuunnelman saksalaisesta arkkitehti Carl Ludvig Engelistä ja innostui siitä kirjoittamaan lisää Engelistä. Ja niin syntyi vuoden 2016 Finlandia-palkinnon voittanut romaani Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus, 213 s.).

Akvarelleja Engelin kaupungista on päiväkirjamaiseen muotoon puettu romaani. Viikilän ajankuva on kaunista ja teksti kuulasta. Kirjoittajan tausta runoilijana näkyy monissa oivallisissa kiteytyksissä. Finlandia-palkinnon ehdokkaat valinneen raadin mukaan Viikilän kirja on pieni helmi. ”Viikilä maalaa suuria kuvia pienillä piirroilla, niukoista merkinnöistä rakentuu kaupunki ja Engelin elämänkaari.”

Arkkitehti Carl Ludvig Engel on jättänyt kätensä jäljen moneen muuhunkin paikkaan kuin Helsingin Senaarintorille. Senaatintorilla voimme ihastella Engelin luomuksia: valtioneuvoston talo, yliopiston päärakennus, yliopiston kirjasto ja Tuomiokirkko. Lukuisat kirkot ja julkiset rakennukset eri puolilla Suomea on hänen suunnittelemiaan.

Vuonna 1837 valmistunut Nokian kirkko on yksi Engelin luomuksista. Olen ollut kirkossa useamman kerran. Äitini suvun sukuhauta on aivan kirkon läheisyydessä. Vasta nyt sain teitää että kirkko on Engelin suunnittelema.    

Tosin Engel jossain vaiheessa pohtii, että hänen piirroksiaan ei aina noudateta kovinkaan tarkkaan niillä monilla rakennustyömailla, joihin hänen luomuksensa on määrä nousta. 

Romaanin teksti on hyvin runomaista. Hankalat ja ikävät asiat berliiniläinen arkkitehti pukee Viikilän tekstissä raikkaaseen muotoon: ”Katsoin miten suomalainen mies, luultavasti isännälleen vesikuormaa hakemassa, löi hevostaan molemmille puolille turpaa kuin olisi putsannut hanskojaan. Sitten syljettyään hetken katuun, hän riisui hanskansa ja silitti eläintä niin kuin jotain taidokasta puutyötä”.     

Näiltä rehdisti elämään suhtautuvilta kansanmiehiltä Engel hakee tietämättään tukea siihen ajatukseen, ettei hän taida koskaan palata rakkaaseen kotikaupunkiinsa Berliiniin. Vielä enemmän sinne kaipaa takaisin Engelin vaimo. Vaimo on kuitenkin se joka pitää pystyssä heidän kotielämänsä. 

Viikilän romaani on monella tapaa ihastuttavan erilainen. Toivottavasti nyt saimme Finlandia-voittajan, josta pitää moni lukija. Toivottavasti nekin lukijat, jotka eivät elä Helsingissä. Kaikki Helsingissä käyneet ovat varmasti poikenneet Senaatintorilla.

  

Baltimoren sukuhaaran tragedia hurmasi

Ensin oli Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja nyt Baltimoren sukuhaaran tragedia (suom. Kitra Poutanen, Tammi 556 s.). Olen ryhtynyt fanittamaan molempien mahtavien lukuromaanien kirjoittajaa sveitsiläissyntyistä Joel Dickeriä.  

Kertojana kirjassa on kirjailija, joka kirjoittaa romaania lähisukulaistensa kohtaloista. Eletään tätä aikaa Yhdysvalloissa ja monen ihmisen elämässä kaikki se mikä voi epäonnistua, epäonnistuu, vaikka elämä on ollut enemmän kuin mallillaan. 

Kirjoittaja on pienenä poikana ihaillut ennen kaikkea setäänsä, tämän kaunista lääkärivaimoa ja serkkujaan. Heillä kaikki on paremmin kuin hänen perheessään.

Vähitellen paljastuu että kaikki se mikä on näyttänyt hyvältä onkin ollut veljesten – kahdessa sukupolvessa – armotonta keskinäistä kilpailua siitä kummasta veljeksestä vanhemmat pitävät enemmän. Kateus syöksee heidät kaikki tuhoon tai auttamattomaan ahdinkoon.

Baltimoren sukuhaaran tragedia on ykkösluokan lukuromaani. Sen juonirakennelma on niin houkuttelevasti kirjoitettu, ettei paksua kirjaa tohdi millään laskea pois käsistään. Voi väittää että kyseessä on viihderomaani, mutta ei henkilökuvauksista syvyyttääkään puutu. Monet 

aikamme ilmiöt ovat kiinteästi mukana romaanin käänteissä. On sijoitustoiminnalla äkkirikastuneita, urheilu-urasta haaveileva nuori, jopa dopingia, hienoja taloja ja hulppeita autoja. 

Oman viehätyksensä tarinan etenemiseen tuo se, että kaikessa seurataan kiinteästi kertojan ja hänen serkkujensa ja ystäviensä kasvamista lapsesta vastuulliseksi tai vastuuttomaksi aikuiseksi. Eikä tarinasta puutu pyyteetöntä rakkauttakaan.   

   

Hurmaava kirja Astrid Lindgrenistä

Tanskalainen Jens Andersen on kirjoittanut hienon elämäkerran Astrid Lindgrenistä. Astrid Lindgren. Tämä päivä, yksi elämä (suom. Kari Koski, WSOY, 435 s.) kertoo pitkän elämän (1907 – 2002) eläneestä kirjailijasta.

Kirjailija ehti olla mukana monessa. Astrid Lindgren pääsi jo 16-vuotiaana paikallislehden toimittajaharjoittelijaksi ja sai kirjoittaa vaativistakin aiheista. Nuoren tytön elämä mutkistui, kun hän sai pojan ja joutui sijoittamaan lapsen vieraaseen perheeseen.

Kesti muutaman vuoden ennen kuin Astrid sai Lassen omaan kotiinsa. Astrid avioitui ja sai tyttären. Hän teki erilaisia sihteerin töitä monta vuotta. Vuonna 1945 ilmestyi Peppi Pitkätossu ja siitä alkoi menestyksekkään kirjailijan ura.

Moni meistä on lukenut Lindgrenin kirjoja lapsilleen ja lastenlapsilleen ja ihastellut niiden kieltä ja tarinoita. Lindgren seurasi kiinteästi kaikkea mitä lastenkasvatuksesta kirjoitettiin ja mitä siitä keskusteltiin. Astrid ei koskaan menettänyt uskoaan siihen, että lapsen kyky luoda mielikuvituksessaan uusia maailmoja koituu vielä pitkällä tähtäimellä sivilisaation pelastukseksi.

Yhteiskunnasta kiinnostunut, mutta politiikkaa vain sivusta seuraava kirjailija pillastui kuin Ruotsin verotus saavutti hänen kohdallaan huippunsa 1970-luvulla, veroprosentti oli 102. Lindgren sai kirjoituksillaan Palmen hallituksen kärsimään vaalitappion. Loppuelämänsä Lindgren oli aktiivinen eläinoikeus- ja ympäristöaktivisti.  

On helppo hyväksyä Astrid Lindgrenin elämänasenne: ”Tämä päivä, yksi elämä. Elämä voi olla ohi yhdessä päivässä, ja yksi päivä voi tuntua kokonaiselta elämältä.”  Astrid Lindgrenin elämänfilosofian ydinajatus oli Jens Andersenin mukaan saada lyhyessä ajastaan maan päällä irti mahdollisimman paljon ja mahdollisimman hyvää. 

Viisaasta naisesta rakkaudella ja kunnioitukselle kirjoitettu mukaansatempaava ja monipuolinen elämäkerta. Rakastan ja arvostan Pepin äitiä aikaisempaa enemmän kun tiedän enemmän hänen elämästään ja elämänfilosofiastaan.